maanantai 29. toukokuuta 2006
Posti tuo....
Muutama pussi....Arvatkaa mitä teen tällä viikolla ;)
Nää kaikki ei ole mulle, tässä on myös Sarin ja Katjan ostokset...
sunnuntai 28. toukokuuta 2006
Ei mitään uutta...
Olenhan minä tietysti neulonut kovasti, mutta mikään ei kyllä valmistu. Uusia olen aloittanut mutta en ole ehtinyt päivittää niitä edes tuonne sivupalkkiin ;) Haluaisin myös muokata vähän tätä pohjaa, uusi tausta, otsikoiden fontit ja sellaista. Ei vaan jaksa keskittyä.
Torstaina käytiin Jyväskylän liepeillä katsomassa veljeni uutta taloa, koko päivähän siinä reissussa vierähti. Eilen tein Sinnalle soseita pakkaseen parin viikon satsin. Mietin hiukan mikä hintaeroksi tulee, kannattaako itse tehdä. Noh, 24 annosta maksoi n. 8e, joten tulee se yli puolet halvemmaksi. Nyt en edes pongaillut tarjouksia sen kummemmin, kun en jaksanut lähteä kaupunkiin asti. Bataatti nosti tietysti vähän hintaa, jos olisi käyttänyt enemmän perunaa niin olisi tullut halvemmaksi (en vain tykkää laittaa paljoa perunaa, kun ruoka menee kuitenkin pakkaseen). Ja syksyllähän meillä on käytössä omaa satoa, joten periaatteessa tarvitsee ostaa vain liha :) Ja hyvin kelpaa itsetehty!! Muutaman kerran kaupan soseet ja puurot on puklautettu takaisin, mutta vaikka ihan tasaista soseesta ei tullut, yökkäily oli hyvin pientä.
Ensi viikolla pitäisi tulla lisää Kool Aideja, joten värjäilyt jatkuu. Lisäksi tiedossa on parikin agenttia, joilta jauheita voisi lähettämällä saada ;) Kas kun en puhunut isompaan ääneen aikaisemmin, miehen eno (tms) tulee joka kesä lomalle Suomeen Jenkeistä ja saapui viime viikolla. Myöhästyin, auts....
Joo ja tuossa vasemmalla on tuo KIP-päivän ilmoitus. Toivottavasti mahdollisimman moni tällä seudulla asuva pääsee mukaan ;)
keskiviikko 24. toukokuuta 2006
Täs nää nyt sit on....
Vasemmalla merinot, oikealla keltainen Nalle värjättynä Tropical Punchilla (150g lankaa, kaksi pussia väriä).
Nyt mä sitten TAHDON vyyhdinpitimet ja kerijälaitteen... ei kellään olisi myydä? Täytyy soitella sukulaisille olisiko kenelläkään nurkissa pyörimässä. Ei raaskisi ostaa uutena jos jostain löytyisi turhanpanttina lojuvat :O Taitaa kuitenkin maksaa yhteensä satasen pintaan uutena...
tiistai 23. toukokuuta 2006
Hei tää on kivaa!!
Erittäin p***an yön jälkeen fiilikset oli aika ankeat, mutta onneksi oli tiedossa koolausta....
Katja (yläpuolella Katjan tekemät sukat tytöille, vaihtokauppana saadut...) ja Sari tulivat aamupäivällä tänne, ja taas miehen vietyä taaperon vilkkaat kädet pois talosta, aloitettiin kokeilut. Käytössä olivat nämä jokin aika sitten voitetut värit;
Ja nämä langat; 2 x 100g Tallinnasta ostettua merinovillaa.
Lilluttelin lankoja vedessä hetken, uunipellille jätesäkki ja vyyhti siihen.
Ensimmäiseen satsiin laitettiin Black Cherry, Pink Lemonade ja Tropical Punch. Aluksi laitoin ruiskulla, mutta nopeutin sitten toimintaa ja kaatelin värit langan päälle. Jokaisen värin olin sekoittanut n. puoleen desiin vettä, mutta vähempikin olisi riittänyt. Väriä käytin kolme pussia/100g lankaa.
Toiseen satsiin tuli ylläriväriä, joka oli sitten vihreää. Tähän jätin tarkoituksella valkoisia kohtia.
Punaista mikrotin 3 x 2 minuuttia ja vihreää 2 x 2 minuuttia. Vesi oli aivan kirkasta sen jälkeen.
Langat ovat nyt kuivumassa. Ikävä kyllä ulkona sataa, joten hetki menee ennenkuin pääsen esittelemään kuivuneet langat. *lähtee kaivamaan keltaista Nallea vintiltä ja käyttää jääneet kaksi pussia....* (ai miten niin tähän tulee himo???) Joo, väritilaustakin täytyy alkaa miettiä!
perjantai 19. toukokuuta 2006
Perjantai..
Toppi on valmis, mutta argh, nyt se on liian pitkä. Ensimmäisen kerranhan se valmistui jo viikko sitten, mutta huomasin että laskelmat oli menny hiha-aukoissa vähän pieleen... purin kädenteihin asti ja uusi yritys. Pitäisköhän mun yrittää purkaa helmasta päin pituutta pois, ja virkata tai neuloa siihen sitten jo juttu. Hö. Ottaa niin päähän että ei kuvia töistä tähän väliin.
On se hyvä että uni maistuu vaikkei pysy edes sohvalla...
Päivällä syötin Sinnaa olohuoneessa, Tinja puuhaili keittiössä jotain. Kuului kolaus ja oli pakko mennä katsomaan.
Neiti oli tyhjentänyt (luojan kiitos puhdasta tiskikonetta) näin hienosti. Kaikki aterimet olivat laatikossa, tosin järjestyksessä olisi vähän toivomisen varaa... no, eihän siinä voinut olla vihainen siitä yhdestä rikkimenneestä lautasesta ;)
keskiviikko 17. toukokuuta 2006
:)
Katsokaa ja kuolatkaa tänne. Sieltä jostain langat kohdasta löytyy aivan ihania monivärisiä villoja, ja hinta on kohtuullinen, n. 26e/kilo. Ko tehtaan moniväriset maksoivat ainakin viime vuonna keskustan liikkeessä hunajaa (=kaksi-kolme kertaa enemmän kuin noilla sivuilla). Laitankin sinne tiedustelua onko heillä tehtaanmyymälää tms, josta mies voisi työreissulla poiketa hakemassa tilauksen. Tosin saahan sieltä tilauttua postin kauttakin.
Ylhäällä viime viikolla Korialta ostettua ovelan väristä Nalle Coloria, alhaalla eilen ostetut lehdet. Kyllä kannatti ostaa...
Sandrasta täytyy toteuttaa ainakin nämä!
Virosta löytyy muutakin kivaa kuin käsityöjuttuja. Näitä tulee yleensä ostettua:
Lavas leipää, tuollainen iso ohut lätty. Eilen täytin ne tuorejuustolla, kinkkurouheella, paprikalla, juustolla ja jääsalaatilla, kääräisin ja valmis nautittavaksi ;)
tiistai 16. toukokuuta 2006
Tallinnassa
Reissu tehtiin ja tässä ostoksia:
Ülemiste keskuskessa yläkerrassa on pieni lankakauppa, nimi unohtui jo enkä jaksa sitä kaivaa... Kiva yllätys oli että nyt Tallinnassakin on Takko (olen eräänkin euron kiikuttanut Saksassa ko. ketjulle). Nyt ostin muutaman puseron sieltä, harmi että oli vaihteeksi kiire... No, nämä tarttuivat lankapuodista mukaan:
Vasemmalla ylhäällä Merino Layette Bebe (55%villa) 6,7e/150g. Alhaalla olevat Schoeller Stahlin Lerici coloria (55% puuv) pikkasen vajaa 2e/50g. Ihania värejä.
Oikealla ylhäällä olevat Red Heartit ostin saman keskuksen Rimistä. Hinta n. 2,6e/100g.
Cairbre oli bongannut eräästä blogista tämän liikkeen. Jos en olisi tiennyt, en olisi todellakaan älynnyt mennä. Mukava pikku puoti, harmitti vain kun siellä ei ollut monivärisiä villoja...
Liisut vajaa 2e/100g, värjättäväksi merinoa 1,6e/100g. Noin hintoja.
Filatissa (Müürivahe 20, vanhassa kaupungissa) Visa huusi jo armoa. Loppujen lopuksi nämä jäivät minulle, loput matkasivat tänään uusiin koteihinsa. Levis n. 2e, hörhölangat 2,5e, ja tuo ihana merino (75%) 1,7e/50g. Kuvaamatta on vielä ihanaiset lehdet jotka ostin, yritän muistaa seuraavaan postaukseen ;)
Sadamarketin kakkoskerroksesta. Sinne jäi huutelemaan paljon muutakin :( Sia, jos joku väri miellyttää, ilmoittele. Jos jotain muuta kiinnostaa, nämä kyllä ovat matkustuskelpoisia... Pääsen niitä hakemaan lisää kuitenkin kesän aikana, tarkoitus on tehdä syksyhuiveja näistä. Niin ja hinta on jotain 7-9e vyyhti, vyyhdet valitsin niin että niistä saa kolmiohuivin; 250-280g.
Ja Kristinekeskuksen Prismasta löysin puuttuvat Sardiniat. Siellä on aika kattava valikoima Novita "oudompia" lankoja, myös viime vuoden puna- ja sinikirjavaa Teddyä näkyi olevan. Candya, Rustikaa, Lilyä yms löytyi. Vielä jäi monta kauppaa käymättä, ensi reissulla sitten....
sunnuntai 14. toukokuuta 2006
Hyvää äitienpäivää!
Päivä on kulunut mukavasti, tosin vähän surullisestikin. Aamupalat oli tehty ja kukkia pöytä täynnä. Isojen tyttöjen kanssa käytiin ulkona syömässä, isi hoiti pieniä kotona sillä aikaa. Poika on kaverin mökillä ja kotiutuu varmaan kohta. Minullehan tämä oli jo 14. äitienpäivä.
Surullista on se, että tämä oli viides äitienpäivä ilman äitiä. Pikkuhiljaa tuntuu että se ei ole enää niin kova paikka, mutta tälläiset päivät tietysti saavat ajattelemaan asiaa. Haudalle en pysty menemään. Käyn siellä ehkä kerran vuodessa, ja se on tosi paha paikka. Olen todennut että parempi että muistelen näin kotona niitä hyviä hetkiä, kuin kiusaan itseäni sen enempää. Syynä voi olla sekin että jouduin hautaamaan vanhempani viiden kuukauden sisällä molemmat, siinä oli tarpeeksi hautausmaata minulle. Sekin harmittaa että nyt osaisin tehdä kaikkea kivaa äidille lahjaksi... tosin teinhän minä aikaisemminkin, mm. puseron ja virkatun verhon. Äiti käsityöihmisenä osasi kyllä arvostaa itsetehtyjä lahjoja. Meillä on itseasiassa vieläkin villasukkia isommille lapsille valmiina, joita äiti vuosien varrella teki kaappiin valmiiksi. No mutta se siitä, tälläistä elämä on....
Huomenna olisi sitten Tallinnan reissu. Sinna lähtee mukaan ja Tinja jää mummille. Saas nähdä kuinka reissu menee. Nyt täytyykin keksiä joku uusi työ matkalle, toppi on jo päättelykerroksessa.
Mukavaa päivää kaikille ;) Äideille ja muillekin. (eilenhän oli lapsettomien päivä, muistamisen arvoinen asia sekin)
torstai 11. toukokuuta 2006
reissu siirtyi...
...monen syyn seurauksena (tänään se olikin vähän hankala järjestää, perjantai taas on huono päivä kun on paljon porukkaa menossa). Maanantaiksi on sitten matka varattu ;) Koska sadetta on tulossa ilmeisesti loppuviikoksi, päivä on kulunut puuhommissa. Täytyy mennä jatkamaan! (tätä omakotitaloasumisen riemua ;)
keskiviikko 10. toukokuuta 2006
Ihana yllätys!
Olin taas vähän väsynyt aamulla ja mies nousi pienten kanssa ylös. Heräilin puoli yhdeksältä, kun kuulin että mies jutteli ovella jollekin ja ihmettelin kukas siellä kävi.. no mulle oli tuotu paketti, kaukaa meren takaa ;)
Villalankaa, ihanaa suklaata (maistettu jo), puikkomittari ja Kool Aideja! Suuri kiitos Juuli! Onkos joku värjännyt virolaista villaa? Jos vaikka toisi sitä reissusta....
tiistai 9. toukokuuta 2006
Ihan pihalla..
ollaan oltu koko päivä. Näyttää piha huomattavasti kauniimmalle kuin viikko pari sitten...
Tätä aloittelin eilen, ja on sitä edetty jo toiseen kerään...
Väri on aivan ihana! Tästä tulee toppi jonkun Novitan 2004 lehdykän mukaan, taitaapa tuo ohje olla netissäkin. Teen ohjeen vastaisesti pyörönä, ja helma tuntuu vähän kiertyvän... mutta eiköhän pingoitus auta asiaan.
Helmaan ja yläkaarrokkeeseen tulee tuollaista reikäneuletta. Eilisistä ostoksista en nyt esittele kuvaa, eiköhän kaikki tiedä mitä Novitalla on kaupan... reilu kilo sieltä kuitenkin mukaan lähti :o Ai mutta oli siinä sellaista jännän väristä Nalle Coloria pussilankana, sen voisin kuvata kun jaksan.
kivaa ja ei kivaa..
Mukavia asioita:
- Olin eilen ensimmäistä kertaa neulontapaamisessa Korialla
- Ostin lankaa tehtaanmyymälästä (no rahapussille se ei ollut kiva juttu)
- Roguen langat on siis hommattu (mieli voi vaihtua vielä...)
- Katja ja Sari olivat tänään täällä, neulottiin ja nautittiin auringosta
- Torstaina suuntaan Tallinnaan
Vähemmän mukavia:
- sisällä läkähtyy
- väsyttää
- väsyttää
- ei saa nukuttua kun lapset ei nuku samaan aikaan
- väsyttää
- nälkä mutta en jaksa edes ajatella ruoanlaittoa
- pitäis ajaa kaupunkiin hakemaan uusi passi, ei jaksais lähteä kuumaan autoon
- Tinja on käynyt yhdellä lankapussilla ja purkanut keriä :(
- väsyttää
Että sellaista tänne.
Tapaamisessa oli mukavaa. Sinna oli pärjännyt ihan hyvin ilman minuakin, tosin ruoka ei ollut kelvannut kovin hyvin. Juo kyllä tarvittaessa pullosta ja syö soseita, mutta ei ollut sitten kelvannut eilen kunnolla. Tilanteen korjasi n. kahden tunnin syömistuokio kotiutumisen jälkeen, joten illalla en ehtinyt edes bloggaamaan ;(
lauantai 6. toukokuuta 2006
Kevätpipoja
Taas kerran havahduin että tytöillä ei ole vuodenaikaan sopivia vaatteita. Tai lähinnä pipoja.
Vasemmalla oleva pipo lähti kummityttö Sofialle, ylhäällä oleva on jo esitelty Sinnan pipo ja alhaalla Tinjan pipo. Lankoina Samos Lollipop ja Lana Grossan Basic Stop Print (muistaakseni, en jaksa mennä tarkistamaan). Tinjan pipoon kirjailin kukan, mallikuvio kopsattu jostain lehdestä. Sofian pipossa on virkattu kukka, tein ihan jotain vaan muistikuvien perusteella (en jaksanut selailla ohjetta mistään).
torstai 4. toukokuuta 2006
On täällä jotain valmistunutkin...
Tämä valmistui hmmh, olikohan tiistaina. Flower Basket Shawl, malli oli netissä joskus (ei enää). Nallea kului 230g ja tehty 4,5 puikolla. Huono kuva, mutta virta oli ihan finaalissa ja huomasin sen vasta pihalla... Kuvio ei oikein erotu, mutta kyllä se oikeasti näkyy ihan selvästi. En vain pystynyt tarkentamaan kunnolla. Ainiin, tein yhden piponkin valmiiksi, siitä kuva myöhemmin.
Nämä takithan valmistuivat joskus helmikuussa. Aika vaikea saada kahta samaan kuvaan, vaikka toinen ei edes pääse liikkumaan...
Olin 2000. kävijä Ixun blogissa, tässä lahja. Iso kiitos! Nyt se on sitten pakko aloittaa värjäyskokeilut ;)
Tämä löytyi siivotessani vinttiä. Oletan että ihan äidin itse tekemä. Siis oman äitini. Muistelisin että tämä on ollut veljeni päällä jossain vanhassa valokuvassa, tässä olisi siis Vilholle kiva (30 vuotta vanha) takki. Ihan muotivärissäkin. Muistapas Jari pyytää kun käytte seuraavan kerran!
Anu, jonka olen tuntenut jo lapsesta asti, oli kyläilemässä tänään lasten kanssa. Oli mukavaa taas kun sai jutella aikuisen kanssa ;) Katiijakin kävi tiistaina. Mun sosiaalielämähän on vilkastunut kummasti ;)
Muistattehan että torstaina 18.5 on neulontatapaaminen Lahdessa, lankakauppa Heinissä! Ja kyytiin mahtuu vielä, jos maanantaina on Korialle lähteviä!