torstai 31. heinäkuuta 2008

Hellepäivät


Onpas ihanaa kun aurinko paistaa ;) Kun tulee liian kuuma, sen kuin menee varjoon ;) Viime päivät ovat kuluneet vauhdilla, töitä, lapsia, neulontaa, lettujen paistoa, neule- ja värjäyssuunnitelmia sekä rippijuhlien järjestelyä.
Viime viikolla saapui mukava paita Cafepressis.comista, nyt voi esitellä kun toinen on saatu omistajalleen! (no on siitäkin jo hetki, mutta kun ei ole ehtinyt tänne kirjoittelemaan). Näin tämän paidan jossain blogissa, ja äkkiähän ne oli tilattu ;)

Maanantaina sitten Korialle. Yritän ehtiä lisätä myytäviä lankoja tänne viikonloppuna, ja ylimääräisinä olisi mm. Baby Björnin sitteri, rintapumppu ja Pikkuruun trikoinen kantoliina. Ja pienelle kestovaippajuttuja. Ottakaa yhteyttä jos on tarvetta, täytyy saada taloa siivottua.

My new favorite t-shirt ;)


lauantai 26. heinäkuuta 2008

Jägala juga


Tällä kertaa Tallinnan matkailu ei painottunut lankoihin, vaan muuhun shoppailuun. Kävimme myös tutustumassa vesiputoukseen n. 20 km keskustasta. Paikka löytyy aika läheltä Raasikuun lähtevää tietä, ja näkymät ovat upeat.






On tuesday we visit in Tallinn again. This time I didn't buy any yarn for myself ;)  We visited in very nice plase Jägala waterfalls. Google it, if you want more information ;)

Keskiviikkona neulottiin Pikku Veskulla, mukana oli muutama uusikin ihminen ;) Kivaa oli,kiitos seurasta.

Tällä viikolla olen viettänyt useita tunteja uusien lankojen parissa. Eilen pääsin vihdoin ja viimein silittelemään Luxus-lankoja. Vihreä Wind olisi aika kivaa, tosin täytyy miettiä tarkkaan mitä siitä tekisi... vielä en ostanut, kun noita alelankoja löytyy pussista jos toisestakin :) Ainakin Paavolan Citymarketissa oli eilen saatavilla kaikki Polkan värit, ja Anttilassa siis on näitä Luxus-lankoja, kipin kapin katsomaan.

Keskiviikkona lankahyllyllä tapasin rouvan, joka etsi Novitan Marilyniä. Sehän on ollut kartalla joskus 15v sitten, olen itsekin siitä jotain tehnyt. Hänellä oli ystävänsä langat, joista oli tekeillä vauvan peitto. Tietysti lanka loppui n. 20cm ennen loppua, ja nyt hän kovasti harmitteli kun eihän sitä lankaa mistään löydy. Jäin sitten miettimään oliko minulla Marilyniä vielä varastossa, ja lupasin soittaa hänelle tarkastettuani tilanteen. No, Marilynithän myin joskus talvella pois, mutta käsiin osui Cottonella kerä, joka hyvällä onnella saattaisi näyttää pintana edes jotenkuten samalta. Treffasin rouvan sitten kaupungilla eilen, ja lahjoitin kerän hänelle. Tuli hyvä mieli itsellekin, kun pystyin auttamaan :)


maanantai 21. heinäkuuta 2008

Ja uutta puikoille...


Eilinen sade pilasi värjäyssuunnitelmat, en saanut kuin 200g värjättyä. Mun värjäyspistehän on taivasalla (katos on kyllä luvattu), joten ei siellä kamalasti viitsinyt seisoskella... no sitten piti aloitella uusi työ. Malli Drops 109-3, löytyy ihan suomeksi. Lankana Mambo, 100% villa, 50g=80m. Väri näyttää suht oikealle kuvassa. Nam. Onkohan turkoosi/petrooli syrjäytyneet oranssiin ja keltaiseen ;)

I was planned to dye some yarn yesterday, but it was raining almost all the day. So I started new jacket, Drops 109-3. The yarn is bought in Tallinn, Karnaluks. Mambo, 100% wool.

No olen minä vähän edennyt tässä puserossakin, malli Sabrinasta ja lanka Tennessee.

This is a sweater from Sabrina, yarn Tennessee, 100% cotton.

Kummankohan ottaisi matkatyöksi.... hmmh. Lähden yllättäen tuttavien kanssa poikkeamaan Tallinnassa huomenna, joten olisi taas aikaa neuloskella autossa ja laivalla.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Tapaaminen ja värjäilyjä


Lahdessa tapaaminen keskiviikkona 23.7 klo 17.00 alkaen, Pikku Veskun leikkipaikan läheisyydessä. Sehän on siis aikalailla linja-autoaseman ison parkkipaikan jälkeen, jalkapallokentän kohdalla, ihan rannan lähellä. Siis Kariniemenkadulta näkee siihen kyllä.
Kuka tarvitsee, voi mailata mulle muro73@gmail.com niin annan numeron, jos vaikka sattuu satamaan tms.

Viikolla värjäilin taas sipulinkuorilla.

ylärivi, punasipulin kuoret.
1 ja 2, keitetty samaan aikaan, aluna + kuparivihtrilli
3. jälkiväri + aluna
4. Kuoret keitetty uudelleen, kuparivihtrilli

alarivi, keltasipulin kuoret
1 ja 2, värjätty samaan aikaan, aluna
3, jälkiväri + kuparivihtrilli
4. kuoret keitetty uudestaan + aluna

Koska en taaskaan päässyt Iitin väripäiville, padat porisee kotona :) Vuorossa on vaahteraa ja pihlajaa, ehkä myös yksi elintarvikevärikokeilu...

This weeks dyeing, with onion (red and yellow).


Lahden tapaamisesta


Pikagallup!

Mikä ajankohta olisi paras tapaamiselle? Päivällä vai illalla. Itse pääsen paikalle vain joko keskiviikko iltana tai perjantaina. Äkkiä ehdotuksia niin saadaan sovittua jotain ensi viikolle. Paikkana siis Pikku Veskun alue tällä kertaa.


torstai 17. heinäkuuta 2008

Tarzan(ne) ja uusi tunika



Aamulla viimeiset viilaukset, ja juuri ennen sadetta saatiin kuvia otettua. Kiipesin sitten vaahteraan ;)
 
Malli: oma, peruskamaa. Reunukset ainaoikeaa tai helmineuletta, raglanhihat jne.
Lanka: Bambu Plus, 530g
Puikot: 4mm
Tykkään tosi paljon. Neule tuntuu kivalle ihoa vasten ja pituus on just se mitä halusin.

This morning I finished this tunic. Pattern is own, and I like this a lot.

Pihalla kiehuvat taas keitokset...


keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Viikko hurahti vauhdilla



Tässä on tosissaan touhua riittänyt. Viikko sitten tulivat veljenpojat äitinsä kanssa tänne, touhuttiin, käytiin perhepuistossa, uimassa ja saatiin vähän ommeltuakin.

Osa vaipoista tässä, osa vielä kesken ja yksi taitaa olla pesussa. Lauantaina ompelin pikaisesti myös pipon Mirkolle, näitä täytyy tehdä lisää. 5 minuuttia, ja kangas oli muuttumut pipoksi ;) Tässä äärettömän kamala kuva piposta, näkyy kuitenkin idea miten se on tehty. Kuva on siis takaa, saumat ovat siellä.

Last week I sewed few diapers and this hat for Mirko. The photo is from back, so you can see how it is made. It took about 5 minutes, so I want to sew more ;) My brother's wife and the boys were here, so no time to knit so much... Five kids under 4-years :D

Perjantaina veli tuli tänne myös ja viihtyi sunnuntaihin asti. Minä ja Tinja saatiin outo mahatauti, johon ei kuulu oksentelua tms, vain maha on kipeä. Vieläkin juimii vähän. Sunnuntaina jouduinkin lähtemään kesken päivän töistä, mutta maanantain ja tiistain sinnittelin vuorot loppuun. Tänään olikin sitten vapaa, joka kulutettiin Tinjan kanssa labrassa ja ruokakaupassa. Tällä hetkellä talossa on 10 ihmistä, joten ruokaa saa kantaa... (ei sentään scootterilla, auto käytössä)

No eilen työpäivä alkoi postia hyllyttämällä, ja ensimmäisenä tulikin oma paketti Saksasta vastaan ;) Aloe Veralla maustettua villaa ja tietysti vyyhtejä värjättäväksi.
   
I have been also little bit sick, but anyway I was working three days. Yesterday first thing what I saw at the work, was that my parcel arrived from Germany. Wool with aloe vera and undyed wool for dyeing.

Tunikasta puuttuu muutama hassu kerros ja osa päättelyistä, joten sen pariin hip hop.
Edit: Miia-Rebekalle suuri kiitos tunnustuksesta, mukava että blogistani pidetään. Olen vain tosi huono jakamaan näitä eteenpäin...

tiistai 15. heinäkuuta 2008

5 minuutin pipo


Tai siis pipot.
 

 Serkullekin oma tietysti. Nyt kiirus töihin, lisää kuvia tulossa.


keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Paljon juttuja


Viime viikon värjäyksiä.

1. Sininen 7-veljestä, lupiini + aluna. Väri enemmmän petrooli, kuin kuva antaa olettaa.
2. Saksalainen 75% merino, lupiini + aluna
3. 7-veljestä, lupiini + aluna
4. Valkoinen Nalle, sipulinkuoret + aluna + viinikivi
5. Luonnon valkoinen merino Wool, keitetty samassa nelosen kanssa.

My last weeks dyeings. I love those colors again ;)

Tunika etenee hyvin. Nyt on hihat tehty raglaniin asti, muutama kerros vartaloa ja sitten pääsen yhdistämään kaikki samalle puikolle.

Tunic from Bambu plus is going well. Sleeves are knitted to raglan, now few more rows to body and then I can add all sts to the same needle.

Aloitin sitten eilen tämän, voi hiljaisina hetkinä keskittyä kaavioon (argh, ei ollut ihan helppo nakki...) Pitkästä aikaa teen etu- ja takakappaleet erikseen, olen vähän kuullut että Tennessee saattaa pyörönä vähän kiertää, joten otetaan varman päälle ;)  Kuvassa myös iki-ihanalta ystävältä saatu muki. Lahja. Kyllä mun kelpaa.

I started yesterday this  sweater from Sabrina. The yarn is Tennessee , 100%  cotton. I love also this color ;)

Maanantaina oli äitien vapaa. Lähdin jo yhden jälkeen kaupungille, jossa vietettiin Katjan kanssa laatuaikaa. Kierreltiin katsomassa alennuksia, ja jotain löytyikin. Ihana retrohenkinen kassi, ja sieltähän pilkistää Euromarketin ale-Mamboa. Vihervaaraan tai johonkin. Noita Mambojahan olen pyöritellyt Korian pusseissa moneen kertaan, mutta ruskeaa vain tuli ostettua. Harmittaa. No, ei noi nyt kamalasti maksaneet alennuksien jälkeen. Joka marketissa oli jotain alennuksia, täytyypä ehkä käydä Euromarketissa hakemassa niitä Bambuja vielä....

On monday we had Mothers-day-off. Some shopping (new bag and yarn sales..), later knitting meeting at Koria.

Juu, maanantai jatkui siis Korian tapaamisella, ja tapasin parikin uutta ihmistä (blogituttuja kylläkin). Oli taas mukavaa, vaikka pussilankoja ei tarjolla ollutkaan. Uutta Windiä piti silitellä, sitä on ehdottomasti testattava jossain vaiheessa. Värit olivat sellaisia utuisia, kivoja, ja vihreä näytti oikein mukavalle :)

Mirko oppi viikonloppuna nousemaan tukea vasten seisomaan. Huh. Eteenpäin mennään edelleen ryömien, mutta erittäin vauhdikkaasti. Jatkuvasti saa hakea sitä takaisin olohuoneeseen... Tänään meille saapuu veljenpojat äitinsä kanssa, luvassa ehkä ompelua. Vaipppoja. Siis ehkä.


perjantai 4. heinäkuuta 2008

Postin tuomaa


Ensin muutama sananen käsitöistä. Olen neulonut tunikaa nyt kai jo viikon verran. Etu- ja takakappaleet ovat odottamassa päätöstä kaula-aukosta, ja hihoja on tehty n. 20 senttiä. Todellakin pidän tuosta Bambu Plussasta, ei halkeile (ellei joudu purkamaan) ja ihanan viileän tuntuista lankaa. Ja se väri.... Ihana.

Loppuviikon on luvassa kiireitä, ja maanantaihan on Koria. Näillä näkymin päivityksiä tulee sitten vasta ensi viikolla, vaikka olisi monta vyyhtiä värjäyksiäkin esiteltävänä...

Vihdoin ja viimein sain tänään kuvattua nämä. Ensiksi, jo viime viikolla tuli Rachelilta vaihtopaketti, nam. Knit Picksin lankoja.

Palettea muutamaa väriä ;)

Huivilankoja (aikas edullisia), uskomattoman pehmeitä!! Valkoiset väripataan varmasti.. Lanka on Shadow, perulaista 100% merinoa, 50g=440 yardia. Petroolia ja vihertävää 3*50g ja valkoista 3*100g.
Some swapping with Rachel, thank you. I love those yarns ;)

Ja sittenhän Tarjalta tuli paketti, hain sen vasta maanantaina kun postiin pääsy oli taas niin hankalaa.. Mun ekat ohuet villasukat. Ja Mokkasukkalankaa ;) Paketti oli pullollaan tuliaisia muillekin, tytöille helmiä, muumitikkareita, hiusjuttuja, Mirkolle dino (olikin jo kuvissa) ja suklaata. Jouduin pakosti jemmaamaan niitä, enkä jaksanut kaivaa kuvaa varten (sorry Tarja). Mutta siis, Suuren Suuri Kiitos Tarja. Olet ihana!!

Tarja sent me a packet full of everything, candies, little things for girls, Dino for Mirko and these lovely socks!!! I don't knit socks, and I really love them!!!

Ja tänään sitten saapui yksi vaihto Peggyltä, jenkeistä tämäkin. Pari Knit Picksin lankaa ja 8 kerää tuota Jojoland Melodya. On sellaista liukuvärjättyä villaa tuokin! Sain jo aiemmassa paketissa noita pari, ja nyt sovittiin lisää vaihtoa kun hän halusi noista eroon ;) Ja minähän en sano ei langalle?!
'
And some swap with Peggy too, some Knit Picks again, and 8 balls Jojoland Melody! Thanks Peggy!

Oikein  mukavaa viikonloppua kaikille, ja Korialle kipin kapin maanantaina!


tiistai 1. heinäkuuta 2008

Karviaismarja / Gooseberry Hat


Jossain vaiheessa  viime viikkoa valmistui Mirkolle kesäpipo. Vähän lyhyehkö, mutta kesäkäytössä varmaan ihan ok.

Malli: Karviaismarja / Gooseberry Hat, 50 Villapeikkoa
Lanka: Jotain puuvillaa, n 35g
Puikot: 3,25/3,5mm, silmukat ohjeen mukaan

Pojan mitat viime viikolta, 7,5kk  71cm ja 8,5kg. Meillä on neuvola vain parin kuukauden välein, lienee katsovat ettei ole aihetta käydä joka kuukausi. Tällä kertaa piti mitata pituus kahteen kertaan, kun ei tätikään meinannut uskoa.

Kuvassa mukana Tarjalta Mirkolle matkannut suloinen Dino, joka sopikin pojan asuun mainiosti ;) Tarjan paketissa oli muutakin mukavaa, olen kynsin ja hampain joutunut pitämään paketista kiinni, kun pikkuneidit ovat sen kimpussa...  Viime viikolla saapui myös lankaa Rachelin avustuksella Knit Picksiltä, kuvia näistä lähetyksistä myöhemmin.

Mies rakensi värjäyspisteen ulos, siellä odottaa viimeiset lupiiniliemet. Mulla vaan taitaa loppua värjättävä lanka ennemmin kuin into ;) Onkos joku värjännyt raparperilla? Mitä puretusaineita? Tällä hetkellä mulla on vain alunaa ja viinikiveä, onnistuisiko niillä?

I finished this hat for Mirko last week, very nice and easy pattern. I have reseived two parcels also, and I will show them later.

UUPS. Eilen oli pieni kaupunkireissu isomman pojan kanssa. Ei ollut Tennesseetä Tarjoustalossa eikä Prismassa. Cittarissa hinta on aika kova, ja viime viikolta muistin että Euromarketissa oli vain kolme harmaata kerää... Anttilassa olikin 8 kerää hintaan 3,5e, joten 7 nappasin mukaan siihen Sabrinan puseroon. Olishan se ikävää jos jäisin ilman... tai maailmasta loppuisi muutkin langat....  :D