lauantai 27. lokakuuta 2012

Liivi/tunika

Hups, korjaan tähän että malli onkin kevään 2012 lehdestä, eikä viime syksyn, kuten tähän ensin kirjoitin... työ pysähtyi joskus aikoja sitten, vaiheeseen jossa mulla oli enää pari senttiä nappilistaa tekemättä... Kesän lopulla otin itseäni niskasta kiinni ja viimeistelin työn. Tästä tuli aivan ihana!! Ehdoton lempineuleeni tällä hetkellä.

Lankana on tietysti 7-veljestä, pohjavärinä tuo kirjava lila. Vaaka on taas kateissa, joten kokonaiskulutusta en tiedä... muistaakseni tuota lilaa meni kaksi kerää.



Olen niin ihastunut tämän malliin ja istuvuuteen, että voisi tehdä toisen pitkähihaisen version, eri värityksellä.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Ommeltuja juttuja


Kesän aikana on tullut ommeltua sitä sun tätä. Facebookin kautta lyötyi "tissis"villitys, joka munkin piti sitten toteuttaa. Kyseessä on siis ompeluelämää ryhmän kautta saatu "ompele suunnilleen näin" kaava... Näitä kyllä ensi kesäksi enemmänkin, tämä ensimmäinen on semmoinen kokeiluversio :) Kankaana palatrikoota Wexleriltä...




Kesäkasseja tuli ommeltua useampikin, tässä itselle jäänyt. Oli muuten mukana toukokuun Kreikan matkallakin :)  (kävin parissakin lankakaupassa, mutta mitään en ostanut!)

Oravannahkakappaa kaverille, reilun vuoden ikäisella pari yökkäria ja päiväasu. Wexlerin trikoita ja muistaakseni saksasta tilattua ötökkäkangasta.



Pussukoita on tullut tehtyä "muutama". Suurin osa kuvista otettu kännykällä ja lisätty suoraan facebookiin, joten ei löytynyt kuin tätä tähän hätään :)

Viikolla lisää edellisen postauksen tunikasta ja pöllöistä  <3





keskiviikko 10. lokakuuta 2012

siis APUA!!


mä en vuodatuksen kaatumisen jälkeen ole päässyt tänne kuin vasta tänään, vaikka resetoin salasanaani ja vaikka mitä (no tukihan ei vastaa sitten mihinkään enää). No, ihme ja kumma, tänään kokeillessa pääsin tänne?? Joo, olishan sitä vaikka mitä, mutta katson tässä ensin, saanko tämän vaihdettua tuonne bloggeriin tai jonnekin. Huoh. Täällä siis edelleen ollaan, töitä painetaan, mutta olen jopa kunnostautunut käsitöissä, ja niitä valmistuu ihan eri tahtiin kuin viime vuonna. Tässä yksi juttu esimakuna, lisää tulee tosissaan kun katson mitä tämän kanssa teen (voi itku noita kuvia, onhan ne jossain, mutta niiden ajaminen tänne takaisin vie ihan liian paljon aikaa :/ )