Tiistaina neiti vääntäytyi itse istumaan, eilen nousi sohvaa vasten seisomaan ja käveli samantien sohvan toiseen päähän.. Aikamoisia harppauksia kehityksessä taas. Tinja on siis reilun viikon päästä 9kk. Hyvästi nekin vähäiset neulomishetket, joita välillä löytyi kun Tintti tyytyväisenä kolusi lelulaatikkoa. Nyt pitää seistä koko ajan.. ja koska tasapaino ei oikein ole hallinnassa, jonkun pitää vahtia jatkuvasti..
Ensimmäinen joululahja, Wawy, valmistuu pian. Tosin joudun piilottamaan sen pariksi päiväksi uteliailta silmiltä. Mun toppi-innostus laantui kun pääsin etukappaleen yläosaan asti, ja tajusin että eihän mun maha millään mahdu siihen.. no, jos koitan tehdä siitä äitiysmallin, että voisi jo tänä kesänä pitää sitä. Varsinaisia äitiysneuleita en viitsi tehdä, koska tämä on näillä näkymin viimeinen kerta kun olen raskaana.. Imetysneule on to-do-listalla, ja aion tehdä sellaisen jota voi käyttää siis jatkossakin.
Meidän pihalla on kohta kypsiä metsämansikoita, jee!!