eli näin yksi päivä kaupassa ihanan neuleen asiakkaan päällä, ja mietin missä kummassa olen sellaisen nähnyt.. ohje pitää ehdottomasti löytää ja toteuttaa!! No, eräänä päivänä eteen tuli tämä ja pienen etsinnän jälkeen löysin oikean lehden lehtipinostani (Moda 3/05). Kuinka yllättävää, että olen lehteä lukenut ainakin sata kertaa, mutta vasta kun näin mallin jollain, tajusin että haluan sen :) Usein lehteä selatessa löytyy muutama mielenkiintoinen malli, mutta ne oikeasti toteutettavat löytyvät ensin jonkun muun päältä ;) Eli nyt sitten mietin millä langalla (mieluiten varastosta löytyvää) ja värillä sen toteuttaisin. Tuleekohan Nallella liian lämmin... olisi mustakirjavaa coloria, tai sitten ostaisin sitä kanervaa lisää ja siitä... hmmm. Entä tuleekohan kirjavasta langasta yhtä kivan näköinen kuin yksivärisestä?? Wool ei sinänsä kiinnosta, säästän niitä vauvaneuleisiin. Eikä mulla olisi yhtä väriä niin paljoa. Toisaalta malli on aika yksinkertainen, ja voisi jopa valmistua nopeastikin. Ja lankakin voisi olla ihan jotain muuta kuin ohjeessa, tuskin olisi vaikea laskea silmukat esim Lollipopille.. täytyy miettiä. Tosin viitsiikö tällä mahalla venytellä uusia paitoja? Noh, yleisesti ottaen neuleet taitavat palautua muotoonsa aika hyvin, ja sitähän voisi pitää vain "parempana" paitana.
Mutta nyt kiireellä tekemään Sophieta, että saan sen messuille mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti