lauantai 17. syyskuuta 2005

Postia :)


Kävin viime viikolla onnittelemassa Tuazophiaa monen muun kanssa, ja voitin onnittelijoiden kesken tehdyn arvonnan (uskomatonta, mutta totta. Tosin lotossa en siltikään voittanut...) Posti toikin sitten minulle tällaiset:


                         


Kolme kerää minulle ennestään tuntematonta Cantoa, ja kiva kortti. Kiitos vielä kerran Tuazophia! Noh, kerien alla näkyy Vittadinin kaulus, eli valmista työtä pääsen esittelemään jo ihan lähiaikoina. Pusero on muuten jo valmis, osa langanpäistäkin on päätelty. Yht'äkkiä alkoi vain hirvittämään kuinka saan kauluksin siististi kiinnitettyä??? Toivottavasti tää homma ei kaadu siihen...


Seuraavaksi aloitan MS1:n, paita on edennyt niin mukavasti että ei ole ollut tarvetta aloittaa toista työtä sekaan.. ja toisaalta olen ollut niin malttamaton tuon kanssa, että yritän vain kiireellä saada sen valmiiksi!


Tinja kävelee nyt muutamia askelia kerrallaan, mutta laiskuuttaan konttailee ympäriinsä koska pääsee nopeammin eteenpäin. Kivoin leikkipaikka on tätä nykyä vessa, jos ovi on jäänyt auki niin siellähän neiti uittaa vessaharjaa pöntössä. Yöt ovat olleen aika levottomia viime aikoina, mutta nyt onkin sitten pari aamua nukuttu ysiin asti (tosin tarkoittaa että olen joutunut valvomaan pari tuntia yöstä touhuajan kanssa).


Vajaat seitsemän viikkoa laskettuun aikaan, eikä vauvan haalaria ole edes aloitettu :O 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti