torstai 16. marraskuuta 2006
Minä
Synnyin 1973 Lahden puolella, vaikka Hollolassa asuttiinkin. Pikkuveljeni syntyi pari vuotta myöhemmin. Koko lapsuuden ajan asuimme samassa kerrostalossa erään suksitehtaan lähistöllä;) Äiti oli perhepäivähoitaja ja isä automekaanikko. Jo ala-asteella innostuin käsitöistä, ja kuudennelle muistan tehneeni koulun käsityötunneilla puseron (tehtiinköhän silloin enemmän käsitöitä kuin nykypäivänä -vai olikohan meitä vain muutama jotka puseron tekivät ja muut jotain helpompaa...?) Ratsastus ja hevoset veivät kaiken vapaa-aikani seiskalle asti, sitten hoitohevosen myynnin myötä innostus loppui. Yläasteen jälkeen kävin vuoden kauppaoppilaitosta, mutta kesän ja rahan makuun pääsyn jälkeen jäinkin töihin kauppaan ja jätin koulun kesken.
Muutin ensin vuokralle parin kilometrin päähän "kotoa" ja siitä sitten Lahteen kun tuli tarve isommalle asunnolle. Pari vuotta ehdin olla töissä kaupan alalla, kun 1993 syntyi poika ja 1995 tyttö. 1997 käänsin uuden sivun elämässä, erosin miehestä ja lähdin jatkamaan koulua. 1999 valmistuin taloushallinnon merkonomiksi, ja siitä suoraan jatkoin ammattikorkeakouluun. Amk:n toisena vuotena palasin osa-aikaiseksi töihin, joten yksinhuoltajana elämä oli aika juoksemista, koulun, töiden ja lasten kanssa. Siitä kuitenkin selvittiin, ja 2003 valmistuin tradenomiksi kansainvälisen yritystoiminnan linjalta. Opiskelu oli osittain englanniksi, ja pakollisena oli yksi ylimääräinen kieli. Itse aloitin jo kauppiksessa venäjäjän ja amk:n aikana luin yli 10 opintoviikkoa sitä sekä saksaa. Ranskaakin aloittelin, mutta ei oltu samalla aaltopituudella opettajan kanssa ja jätin kesken (no oli siinä muutenkin elämässä ongelmia silloin ja pidinkin vähän taukoa koko koulusta) Opiskeluaika oli mukavaa, vaikkakin kiireistä. Innolla osallistuin ulkomailla järjestettyihin kursseihin, ja olenkin ollut Virossa, Italiassa ja kaksi kertaa Venäjällä 5pv/kurssi opiskelemassa ;)
Valmistumisen aikaan muutimme tähän rintamamiestaloon uuden mieheni kanssa ja aloin hakemaan mielenkiintoisempaa työtä. No, eipä löytynyt ja kun sain kuulla jääväni pian äitiylomalle, päätin jäädä vanhaan työpaikkaani toistaiseksi ;) Tytöt syntyivät siis 2004 ja 2005, ja syksyllä päätin jäädä hoitovapaalle ainakin ensi kesään asti. Niinpä niin, hoitotuellahan ei pitkälle pötkitä, joten olen sitten ollut töissäkin tässä syksyn mittaan-välillä enemmän ja välillä vähemmän. Itse asiassa työ jopa tuntuu tällä hetkellä ihan mielekkäältä, kun voi ottaa töitä vastaan silloin kun pystyy, mutta lapsia ei tarvi viedä tarhaan. Työnantajani on yksi suurimmista kaupparyhmittymistä, (jossa aloitin jo 17-vuotiaana), ja nyt hoitovapaan aikana teen tuurauksia alueen eri myymälöissä.
Käsitöitä olen tehnyt siis ihan pienestä asti, tuottelian kausi oli ilmeisesti silloin kun isommat oli pieniä (ei ollut nettiä viemässä tehokasta työaikaa). Uusi herääminen tuli 2004 jäädessäni äitiyslomalle, kun löysin blogit ja neulontalistan.
Miehellä on kaksi tyttöä ennestään, joten meitä pyörii täällä minun ja miehen lisäksi 1-ja 2-vuotiaat taaperot, + vaihtelevalla kokoonpanolla 11-, 12- ja 14-vuotiaat tytöt sekä 13-poika (voi poikaparkaa...)
Lapset huutaa ruokaa, joten en nyt ehdi edes tarkistaa kirjoitusvirheitä.... Ensi kerralla jotain käsityöjuttujakin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti