maanantai 4. joulukuuta 2006
2 päivää Tallinnassa
Olimme viime viikon alussa kaksi päivää Tallinnassa. Kirjoitan tästä vasta nyt, koska olisin voinut vahingossa paljastua SNY:lleni... Minun SNY oli Tanja, Sekä että -blogista. Oli mukava keksiä paketteja hänelle, ja toivottavasti kaikki olivat mieluisia ;) Kiitos vielä Kristelille järjestelyistä, tämä oli oikein mukavaa!
Bush sattui vierailulle samaan aikaan, mutta eipä ollut pelkoa törmäämisestä :D Kadut vanhaan kaupunkiin olivat tiistaiaamun suljettuja. Vasemmalla oleva kuva on hotellimme risteyksestä, ylöspäin menevä tie vie Toompean mäelle ja vähän ylempänä on portit estämässä kulkua.
Oikealla olevassa kuvassa näkyy noita vartijoita, jotka pääosin juorusivat ryhmissä alueen laidalla ;)
Tallinnan tunnelma jaksaa ihastuttaa joka kerta.
Näkymä hotellin hissistä. Huima tunne kun käytiin kuudennessa kerroksessa kääntymässä...
Mieleenpainuvia mainoksia, eikö?
Meidän lähibaarikin voisi tarjota joka neljännen Karhun ilmaiseksi ;)
Sinna vilkuttelee ohikulkijoille Säästumarketin pihalla. Jaksan aina ihmetellä tuota asukasmäärää mikä noissa taloissa asuu....
Oikealla kuva rautatieasemalta. Klikkaamalla saat suuremmaksi. Suunnilleen keskikohdan vasemmalla puolella on sisäänkäynti Jaama-torille, josta ostin merinoa, villaa ja Addin puikkoja. Halvalla.
Tässä saalis. Kunhan tulee vähän enemmän valoa, parempia kuvia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti