sunnuntai 20. toukokuuta 2007
Aallokko
Lanka: Tennessee, sininen ja vihreä yht 32g.
Puikot: 40cm pyörö 3,5 ja sukkapuikot 3,5
Koko: 2-3 vuotiaalle, pipo alareunasta n. 50cm
Aikuisen pipon saa 104 silmukalla, joten uskoisin että 96 silmukalla tulee n. 7-10 vuotiaan koko. Puikkokokoa vaihtamalla saa myös vähän isonnettua päänympärystä, joten kannattaa kokeilla esim 4 puikkoja.
Aalto: Mallikuvio on jaollinen kahdeksalla silmukalla. Lk=langankierto tarkoittaa tässä mallissa langankiertoja, jotka otetaan silmukan sisältä, ts. pidennettyjä silmukoita. Numero lk:n edessä kertoo kuinka monta koukkausta puikolle otat. Ylimääräiset langankierrot pudotetaan puikolta neuloessa seuraavaa kerrosta.
1. Luo 88 silmukkaa sinisellä.
2. nurin
3. oikein
4. nurin
5. vaihda vihreään, oikein
6. nurin
7. *1o, 2 lk, 2 lk, 3 lk, 3 lk, 2 lk, 2 lk, 1o* toista yhteensä 11 kertaa
8. nurin, päästä ylimääräiset langankierrot puikolta
9. vaihda siniseen, oikein
10. nurin
11. *3 lk, 2 lk, 2 lk, 1o, 1o, 2 lk, 2 lk, 3 lk* toista yhteensä 11 kertaa
12. nurin
Toista kerrokset 5-12, työssä on sinisen aloituksen jälkeen kaksi vihreää ja kaksi sinistä "aaltoa"
21. Vihreällä 7 o, *2 o yhteen, 6o* kerroksen viimeinen ja ensimmäinen yhteen (silmukka jää kerroksen viimeiseksi, vaihtumiskohta kannattaa tässä vaiheessa viimeistään merkitä silmukkamerkillä tms.)
22. nurin
23. *2 lk, 2 lk, 3 lk, 3 lk, 2 lk, 2 lk, 1 o*
24. nurin
25. Sinisellä 2o, * 2 o yht, 5o* 2 o yht, 3o
26. nurin
27. 3 lk *2 lk, 1 o, 1 o, 2 lk, 3 lk, 3 lk* 2 lk, 1 o, 1 o, 2 lk, 3 lk
28. nurin
29. Vihreällä 2 o * 2 o yht, 3 o* 2o
30. nurin
31.. *2lk*
32. nurin
33. Sinisellä 1 o *2 o yht, 2 o* 2 o
34. nurin
35. *2 lk*
36. nurin
37. Vihreällä *1 o, 2 o yht* 1 o
38. nurin
39. *2 lk*
40. nurin
41. Sinisellä *2 o yht, 1 o*
42. nurin
43 *2 o yht* 1o
44. vedä lanka loppujen silmukoiden läpi, kiristä ja päättele langat.
Mulla on vähän puutteelliset ohjelmat koneella tällä hetkellä, joten tässä piirretty kaavio kerroksista, sinne riville 28 asti. Voisin käydä yläkoneella tekemässä ohjeen parempaan muotoon, jos joku haluaa mailitse tulostettavan version.
Huomauttaisin että kavennuksien aikana ei kannata vaivata päätään jos minun (tai sinun) laskuvirheen takia siellä on silmukka liian vähän tai liian paljon; sillä ei todellakaan ole merkitystä. Jälkeenpäin ajatellen kavennukset olisi voinut tehdä toisinkin, mutta olkoon nyt näin. Saa soveltaa, jos siltä tuntuu :D Jos löydät ohjeesta selkeitä virheitä tai tarvit muuten apua ohjeen kanssa, jätä ihmeessä kommenttia tai laita mailia (ylh, vasemmalla) niin selvitellään asia!
Toivoisin vielä että jättäisitte kommenttia valmiista pipoistanne, olisi kiva käydä kurkkimassa minkälaisia versioita tästä on tehty.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti