perjantai 8. kesäkuuta 2007
Matkaraportti
Tiistaista keskiviikkoon vietimme siis miniloman (ilman lapsia) Tallinnassa. Yö oltiin Pirita Spa-hotellissa, jo vähän nuhraantunut, mutta ajoi asiansa; tarkoitus ei ollut kuin nukkua siellä ja muu aika käyttää kaupungilla. Reissu maksoi n. 140e kahdelta hengeltä ja autolta, matka taittui uudella Starilla.
Sadamarketin yläkerrasta villaa. Visa käy ja mukaan lähti useampaa väriä. Tässä olisi myös Anulle jotain... (lauantaina tavataan)
Keskiviikkoaamuna mies vei minut Karnaluksiin ja meni itse kiertelemään muualle. Onneksi ;) Tai miten sen ottaa...
Paikka on iso. Lankaa on niin paljon ettei tiedä mitä haluaisi...
Pikku vilkaisu lankakasoihin. Toisessa huoneessa kaikkea muuta käsityötavaraa, sitä en kuvaillut. Palvelu oli hyvää, ja tänne todellakin kannattaa mennä! Kristiinalla on aivan loistavat ohjeet, joiden mukaan ei voi eksyä.
Pyykkikorissa Karnaluksin saalis, pussissa tiistaina Rimistä ostettuja Mozarteja. En muistanut oliko Sibylla ostanut ko. lankaa Karnaluksista, ja ostin sitä jo muualta osan etten vaan jää ilman.
Nämä siis Rimistä, neljää eri sävyä Mozartia, n. 1,6 e kerä.
Karnaluksin ostoksia: puuvillaa, punakirjavaa ja vasemmalla olevaa petroolia reilummin, muita kerä tai kaksi. Hintaa kerällä jotain 1 e,
Lericiä, tytöille punakirjavaa ja itselle ruskeaa 1,1e. Oikealla Elfin mohairia n. 1,45. Ihanaa. Ostin myös pussin mustakirjavaa Mozartia 1,15e, samaa sävyä ostin muutaman kerän sieltä Rimistä.
Mukaan lähti myös 10 kappaletta Addeja, hintaa jäi n. 2 e kappale. Hinnat on äkkiseltään päässä laskettu, joten ihan tarkkoja ne ei ole.
Karnaluksin jälkeen mies infoili tien toisella puolella olevasta käsityöliikkeestä, mutta kieltäydyin kauniisti. Eiköhän noilla langoilla hetki pärjätä?
Kuukkelin avulla löysin pari viikkoa sitten tämän kirjan Raamatukoi-kaupasta, nettimyynnistä. Mailailin ja pyysin että saisin kirjoja muutaman kappaleen myymälään jemmaan, ja sieltähän ne löytyivät. Viisi kappaletta, 502 kroonia eli vajaat 30e. Pia, saat omasi huomenna :D (Katja, haluatko sinäkin tälläisen?)
Reissu oli oikein mukava. Aurinko paistoi koko ajan. Vaatetta ostin itselle enemmän kuin olen ostanut koko viime vuonna yhteensä. Tulihan sitä ostettua muullekin perheelle, joten Visa vinkui... Tallinnassa kannattaa muistaa, että heillä on melkein joka kaupassa ne päätteet joihin syötetään itse PIN -kannattaa kaivaa numero piilosta, jos sitä ei muista.
Huomenna sitten KIPpaillaan alkaen kello 10, toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti