lauantai 31. lokakuuta 2009

Kotona taas


Neljä päivää tuli vietettyä opiskellen Helsingissä. Paljon tuli uutta asiaa, mutta onneksi pohjakoulutus on sellainen että "koti"tehtävät eivät ihan järkyttäviltä tunnu :) Kaupungilla pyörähdettiin viimeisenä iltana, mutta shoppailut jäi väliin -kunhan ihmeteltiin kaupunkia. Torstaina pyörähdin ennen kotiinlähtöä Lauttasaaressa, josta mukaan tarttui kilo harmaata Teddyä ja Puro poikineen.


Mukana oli pipo Jussista (olisi valmistunut jos olisi ollut pidempi pyörö tai sukkapuikot mukana) sekä tilausvillatakki. Aika paljon ehdin neuloakin, tunnilla mukana oli se pipontekele. Eipä kommentoinut kukaan kouluttajista asiaa :D


Sunnuntai-iltana pakatessa huomasin, että tarvitsen kannettavalle suojapussin. Tunti pari meni puuhatessa, ja tässä tulos.





Oheistarvikkeita tuohon ei mahdu, mutta kone itsessään on ainakin suojassa. Pehmikkeenä on retkipatjasta leikattu pala.


Kotona odotteli pakettikortti Tarjalta, joten saman tien postiin hakemaan se.





Paketti jossa kaikille jotain :) Kiitos oikein paljon Tarja, tämä kruunasi kotiin paluun.



Pääasiana paketissa oli sukat koko perheelle. Ihanaa :D


Rankan opiskeluviikon jälkeen perjantaina piti vielä raahautua seiskaksi töihin. Nyt on veto niin pois, että saa nähdä kuinka tästä selvitään. Ne tehtävätkin pitäisi tehdä. Ja hyvällä säkällä toin kotiin ikävän tuliaisen... katsotaan nyt nouseeko kuume vai ei, olo on vähän hutera...


Niin, jouduin laittamaan kommentoinnin hyväksynnän taakse roskakommenttien takia,joten vaikka kommenttisi ei näy, se tulee kyllä näkyviin myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti